sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Päivätokokoe - ehti kolmeen kokeeseen ennen sääntömuutosta

Kolmas avoimen koe. Kävi tuuri ja päästiin varasijalta kokeeseen, Ulvilaan. Koeaamuna heräsin kaatosateeseen. Olipa hienoa. Alkoi jo valmiiksi rasittamaan, etten koko kokeesta tule varmasti mitään. Asenne kohdillaan, ainakin ohjaajalla ;). Meillä kävi kuitenkin taas tuuri ja sade loppui ennen luokan alkua. Lisäksi Ulvilassa oli niin hyvä ja uus nurmikenttä, ettei siihen jäänyt ollenkaan vettä seisomaan. Vaikka kyllähän Kessiä vähän harmitti ne märät ruohonkorret :D

Liikkeet oli jaettu täysin normaalista poikkeavaan järjestykseen. En kyllä huomannut Kessin kohdalla mitään merkitystä tai eroa normaaliin järjestykseen.

Tässä kokeessa tuomarina oli Tiina Heino.

Paikallaolo 8p - Paikallaolo oli kokeen ensimmäisenä liikkeenä. Sivulla Kessi istui rauhassa ja varmana ja piti lähes koko ajan kontaktia. Maahan käskystä ei edes notkahtanut... Toisella käskyllä valui maahan. Itse paikallaolo oli katsojan mielestä tosi rauhallinen ja varma. Palatessa nousi napakasti ekalla käskyllä, mutta ei yrittänytkään ennakoida. HIENO! (paitsi toi lisäkäsky)

Seuraaminen taluttimetta 8p - Seuraaminen tais olla neljäntenä suorituksena. Alun seuraaminen oli taas aika löysää, kontaktitonta ja haahuilevaa. Mutta loppua kohti Kessi alkoi parantaa ja teki ajoittain jopa hienoa työtä! Mielestäni tällä kertaa ei jäänyt perusasentoja uupumaan. OK.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10p - Tämä oli viimeisenä eli seitsemäntenä suorituksena. Muuten hyvä kokonaisuus, mutta maahanmeno tuntui hitaalta ja alun seuraaminen aika huonoa. Ilmeisesti kuitenkin riittävän hyvä. HYVÄ.

Luoksetulo 9p - Luoksetulo oli yksilösuorituksista ensimmäisenä. Pysäytys valui hieman ja taisin käskyttää vähän liian myöhään. Lopun perusasento oli hyvä ja vauhti pysyi tasaisena kummankin pätkän. Luoksetulo tehtiin yleisön puoleisen sivun suuntaisesti ja mielestäni aika lähellä kehänauhaa. Ei se meillä haitannut, mutta jotkut koirat otti häiriötä. HIENO.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9p - Tämä tais olla kolmantena suorituksena. En ole varma mistä piste meni. Kokonaisuus oli mielestäni ihan hyvä, edes seuraamisesta ei jäänyt huonoa mielikuvaa. HYVÄ.

Nouto 6.5p - Nouto tuli heti seuraamisen jälkeen viidentenä. Poikkeuksellisesti sain heitettyä kapulan tosi kauas. Kessi odotti rauhassa sivulla, mutta lähti siitä käskyllä tosi lujaa. Jo silloin kävi mielessä, että kuinkahan käy. Ja taas nähtiin Tiina Heinon kokeisiin tyypillinen ohijuoksu palautusvaiheessa. Nyt ei tullut edes heti uudella käskyllä sivulle vaan haahuili ja jarrutteli jotain. Päätyi kuitenkin joten kuten sivulle ja antoi kapulan suosiolla. Toisaalta hyvä, että koira osaa irrotella ja tykkää noudosta. Ja Kessi on niin aidosti ilahtuneen oloinen, ettei mua jaksa edes harmittaa. HYVÄ.

Kauko-ohjaus 8p - Muistaakseni toinen suoritus heti luoksetulon lopetuskohtaan. Pisteet meni alun kaksoiskäskystä maahanmenossa. Ihan sama tilanne kuin paikallaolossa. Kessi istuu tikkana sivulla ja käskystä ei edes korva heilahda. Toisella meni maahan melko löysästi ja ehdin jo miettiä, ettei taida nousta sieltä enää ikinä. Kuitenkin kokonaisuuten muuten ihan OK, hitaat mutta puhtaat vaihdot. HYVÄ.

Estehyppy 10p - Noudosta käännyttiin 90 astetta ja oltiinkin hyppypaikalla eli hyppy kuudentena suorituksena. Ihan loistava. Samoilla vauhdeilla noudon perään. HIENO.

Kokonaisvaikutus 10p - Riehutin Kessiä  hieman enemmän liikkeiden välillä ja tykkäsin taas enemmän vireestä. Tosin se tais maksaa noudossa pisteitä... Mieltä lämmitti erityisesti tuomarin kommentti, että hän tykkäsi siitä, miten autoin ja tuin koiraa kokeen ajan. Tai jotain sinne päin, tulkitsin kuitenkin viestin noin :)

Yhteensä 172p AVO1 TK2 sijoitus 3. /10. En kylläkään muista tarkkaa osallistujamäärää, noin 10. Ilman noudon pistemenetyksiä ja turhia kaksoiskäskyjä oltais voitettu ylivoimaisesti. Mutta pääasia, että saatiin ykköstulos ja koulari.

Kokonaishuomioita: Kessi ei edelleenkään reagoinut liikkurin käskytykseen. Joka liikkeestä Kessi palkkautui sosiaalisesti hyvin ja ajoittain jopa riehakkaasti. Keli oli meille sopiva. Onneksi sain kasattua itseni siitä vttksen suosta ennen suorituksia. Ajattelin, että on se piru, jos sopiva asenne jää minusta kiinni :D. Pieni sisäinen tsemppaus kannatti!

tiistai 30. kesäkuuta 2015

iltatokokoe - ehtii ehtii

Toinen avoimen koe. Ilmoittautumisen aikaan alkoi ukkonen nousta, ihan salamoi ja jyrisikin kunnolla. Hieman huolestutti millainen kuuro me saadaan niskaan ja kuinka Kessi viitsii työskennellä. Mutta ei, ukkonen armahti ja kokeen alkaessa sää kirkastui. Ei nyt ihan auringonpaisteeksi äitynyt, muttei satanutkaan. Kerrankin kävi tuuri. Kävispä yhtä hyvä tuuri ja pääsisin johonkin kolmanteen kokeeseen. Ollaan varalla jo kahteen...

Tässä kokeessa tuomarina oli Riitta Räsänen.

Paikallaolo 10p - Paikallaolo oli kokeen viimeisenä liikkeenä. Sivulla Kessi istui rauhassa ja varmana ja piti lähes koko ajan kontaktia. Maahan meni kohtuu suoraan. Palatessa nousi napakasti ekalla käskyllä, mutta ei yrittänytkään ennakoida. HIENO!

Seuraaminen taluttimetta 7.5p - Kehään tulo oli ok, Kessi seurasi ja jopa otti kontaktia. Päästiin nopeasti paikoilleen ja kokonaisuutena seuraaminen oli taas aika löysää, kontaktitonta ja haahuilevaa. Sieltä tais jäädä yks perusasento uupumaan ja varsinkin juoksussa kontakti ei yrittänytkään pysyä. Kessi teki taas viimeisen perusasennon. Tuomari kommentoi, että tein vasemmalle käännökset niin nopeasti, että vaikka koira käytti takapäätään niin ei ehtinyt kunnolla mukaan. OK.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8.5p - Muuten hyvä kokonaisuus, mutta maahanmeno oli kuulemma hidas ja alun seuraaminen aika huonoa. HYVÄ.

Luoksetulo 7.5p - Pysäytys valui hieman ja taisin käskyttää vähän liian myöhään. Lopun perusasento oli tosi vino. HYVÄ.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9p - En ole varma mistä piste meni. Ainakin alun seuraaminen oli aika huonoa. Tai olisko ollut hidas reaktio tai aavistuksen kääntynyt perään tmv. Kuitenkin kokonaisuus mielestäni hyvä (ja mun mielipidehän tän ratkaisee). HYVÄ.

Nouto 8.5p - Aloitin liikkeen varmistamalla, että sanovathan sitten, jos heitto täytyy uusia. Joo, sanovat. Sain juuri ja juuri vyörytettyä  kapulan 10m rajalle... Tällä kertaa ihan normi nouto. Kessi odotti rauhassa sivulla, eteni siirtymät juuri sopivalla laukalla, rähähti kapulalle ja sitten se luovutus. Jostain syystä Kessi ei irroittanut heti kapulasta. En tarvinnut kuitenkaan toista käskyä. Palautti kuitenkin tosi suoraan perusasentoon, siitä suuri plussa! Tuomari kommentoi, että ensimmäisen kerran hän näki pilkahduksen kelpielle ominaisesta kipinästä (käyttiköhän tuota sanaa...) HIENO!

Kauko-ohjaus 10p - Kokonaisuuten ihan OK, hitaat mutta puhtaat vaihdot. HYVÄ.

Estehyppy 9.5p - En tiedä mistä vähennys meni. Varmaan vinosta hypystä tai hitaasta istumisesta vai olisko taas ollut vähän puutteellinen perusasento. Vinosta sijainnista huolimatta hyppy-käskyllä lähti heti hakemaan hyppyä ja toisaalta tuli arpomatta suoraan sivulle asti. HYVÄ.

Kokonaisvaikutus 9p - Minusta Kessi oli vähän matalassa vireessä, mutta sehän ei ole suoranaisesti virhe.

Yhteensä 177,5p AVO1 sijoitus 1. / 6. Vähän vaisu koe. Pari astetta vaisumpi kuin yötokokoe muutama päivä sitten. Ei taida meillä kuntoisuus riittää kahteen lähes peräkkäiseen kokeeseen.

Kokonaishuomioita: Kessi ei reagoinut liikkurin käskytykseen. Joka liikkeestä Kessi palkkautui sosiaalisesti aika hyvin, mutta ei läheskään niin riehakkaasti kuin yötokokokeessa. Jotenkin Kessi on nyt muutenkin vähän löysemmän oloinen, ei innostu samalla tavalla. Taitaa olla jumeja jossain päin kehoa ja ilmakin saattoi olla ukkosen ohituksesta vähän painostava. Tai sitten tuo ruoka vaikuttaa noin paljon. Kessi on ollut nyt pelkällä nappulalla jokusen viikon... Seurailen ja varaan johonkin sopivaan saumaan hoitoajan jonnekin. Tämähän teksti on lähes suora kopio lauantailta, mutta fiilikset on aika samat :)

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Yötokokoe - vielä ehtii vanhoilla säännöillä

Yhtäkkiä tajusin, että jos haluan vielä kisata vanhoilla säännöillä niin pitäis pikkuhiljaa aloitella. Olis kannattanut pitää vähän paremmin harkinta mukana nimittäin olipa vanhalta tosi hyvä idea ilmoittautua yökokeeseen... Tietenkin, jos olis ollut tosi kuuma keli päivällä, mutta eipä ollut. Onneksi oli kalsarit jalassa ;). Tietenkin just nyt mua väsytti jo ennen klo18 päivällä. Nukuta siinä sitten lapsi ja nouse pirteänä kokeeseen. Vaikka kyllähän tuo Suomen kesäinen yöilma herättelee kivasti.

Toinen tosi hyvä idea oli jättää Kessi viikoksi anopille puolihoitoon (treeni ja kunnon lenkitys ei kuulu palveluun). No joo, ettei tule väärää käsitystä, niin anopin luona Kessillä on vapaa ulkoilu koko päivän, se ei vaan kata kunnon kohotusta tai edes ylläpitoa. Väsynythän Kessi noiden maaseutureissujen jälkeen on. Tämän viikon Kessi oli kotona, mutta isäntä on ollut lomalla ja kuljettanut Kessiä leikkipuistokoirana kaks kertaa päivässä. Plus kauhea kisa kumpi pääsee iltalenkille. Ja mä oon ollut töissä +15h ylimääräistä viime viikolla ja viikonloppuna. Treenaa siinä sitten koiraa vielä. Eli tämä koe meni vanhoilla opeilla eikä ne pohjat nyt näköjään ihan huonot olekaan.

Tuomarina kokeessa oli Tiina Heino.

Paikallaolo 9p - Kokeen 14 koirakkoa oli jaettu kolmeen ryhmään ja me oltiin keskimmäisen ryhmän keskimmäisiä. Sivulla Kessi istui rauhassa ja varmana ja piti lähes koko ajan kontaktia. Maahan meni kohtuu suoraan. Tuomari rokotti -1p nuuskimisesta. En tiedä minkä verran ja oletin, että nuuski maata. Palatessa nousi napakasti ekalla käskyllä, mutta ei yrittänytkään ennakoida. HIENO!

Seuraaminen taluttimetta 7.5p - Kehään tulo oli ok, Kessi seurasi ja jopa otti kontaktia. Päästiin nopeasti paikoilleen ja kokonaisuutena seuraaminen oli Kessiksi jopa ihan HYVÄ. Toisaalta, sieltä tai jäädä yks tai kaks perusasentoa uupumaan ja varsinkin juoksussa kontakti ei yrittänytkään pysyä. OK.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8p - Muuten hyvä kokonaisuus, mutta maahanmeno oli kuulemma hidas. Luulin sivusilmänäkymän perusteella, että Kessi jäi seisomaan. HYVÄ.

Luoksetulo 9p - Tässäkin hyvä kokonaisuus. Pysäytys valui hieman ja taisin käskyttää vähän liian myöhään. Lopun perusasentokin oli lähes suora :) HIENO.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 8p - En ole varma mistä pisteet meni. Olisko ollut hidas reaktio tai aavistuksen kääntynyt perään tmv. Kuitenkin kokonaisuus mielestäni hyvä (ja mun mielipidehän tän ratkaisee). HYVÄ.

Nouto 7p - Tässä tapahtui ennen aloitusta jotain. Kessi ei halunnut tulla sivulle ja väisteli mua ja oli yhtäkkiä ihan ihmeellinen. Onneksi hoksasin pian siirtyä vähän ja sain Kessin taas mukaan. Ihan yhtä yhtäkkiä sitä ei taas painanutkaan mikään ja oli ihan normin oloinen. Hassua... Aloitin liikkeen varmistamalla, että sanovathan sitten, jos heitto täytyy uusia. Joo, sanovat. Ja mikä heitto! Heti nätisti 10m. Ei mitään heikkoa :D. Luovutusta lukuunottamatta tosi hieno kokonaisuus. Kessi odotti rauhassa sivulla, eteni siirtymät juuri sopivalla laukalla, ei rähätänyt kapulalle (paitsi ihan ihan vähän) ja sitten se luovutus. Jostain syystä Kessi eteni ensin liikkuria kohti, käänsi kuitenkin hyvissä ajoin mua kohti. Ja meni OHI! Hieno uus virhe. Siinähän ei kauaa ehdi harkita, joten onnittelut itselle, että toistin vaan nätisti nouto-käskyn. Kessi kääntyi heti ja palautti hienosti sivulle. Oli kuulemma ihan senteistä kiinni, ettei ehtinyt kehän ulkopuolelle. Kuitenkin HIENO!

Kauko-ohjaus 10p - Kokonaisuuten ihan OK, hitaat mutta puhtaat vaihdot. HYVÄ.

Estehyppy 7.5p - En tiedä mistä pisteet meni. Varmaan vinosta hypystä ja hitaasta istumisesta ja olisko taas ollut vähän puutteellinen perusasentokin. Tai sitten hieman kallistelin, että sain Kessin hyppäämään paluuhypyn. Hyppykäskyllä lähti heti hakemaan hyppyä ja toisaalta tuli arpomatta suoraan sivulle asti. HYVÄ.

Kokonaisvaikutus 10p - Tuomari tykkäs. Jotain puhui hyvästä ilmeestä tmv.

Yhteensä 170p AVO1 sijoitus jaettu 2. /14.Enpä ole ennen noin tiukalla (mutta oikeudenmukaisella) tuomarilla ollutkaan. Ei siinä, jokainen pistemenetys me ansaittiin :) Ihan hyvä kokemus, vaikka väsytti ihan kauheasti, varsinkin aamulla. Yritän nyt muistaa, että olen liian vanha kisaamaan mihin aikaan vaan.

Kokonaishuomioita: Kessi ei sanottavammin reagoinut liikkurin käskytykseen. Joka liikkeestä Kessi palkkautui sosiaalisesti aika hyvin, mutta ei läheskään niin riehakkaasti kuin joku aika sitten möllitokossa. Jotenkin Kessi on nyt muutenkin vähän löysemmän oloinen, ei innostu samalla tavalla. Taitaa olla jumeja jossain päin kehoa. Tai sitten tuo ruoka vaikuttaa noin paljon. Kessi on ollut nyt pelkällä nappulalla jokusen viikon... Seurailen ja varaan johonkin sopivaan saumaan hoitoajan jonnekin.

lauantai 16. toukokuuta 2015

Epävirallinen tokokoe

Innostuin ajatuksesta, että käydään Kessin kans tsekkaan tämän hetken taso epävirallisessa kokeessa ja sen perusteella päätän, yritänkö TK2 koularia vanhoilla säännöillä. Useamman kerran tässä kevään aikana on jo todettu, että kyllä me aika paljon osataan ja tänään sai taas huomata, että tarvii olla tasapaino osa-alueissa. Yleensä Kessi kyllä tekee, mutta mun makuun hieman matalammalla vireellä. No nyt oli virettä ja sitä pystyi vielä kehässä liikkeiden välissä nostattelemaan. Mutta toisaalta meillä ei ollut seuraamista eikä kaukoissa istumaan nousuja... Pikkasen siis säätämistä. Ja tekniikan vahvistamista. Tarkoitus oli kyllä treenata ahkerasti koko viikko, mutta eihän se lapsen kans mene niin. Anni sairastui heti ilmoittautumista seuraavana yönä ja oli kipeä kokeeseen asti. Luonnollisesti vain äiti kävi hoitajaksi... Eipä siinä paljon ylimääräistä säädetty.

Paikallaolo 10p - Paikallaolo oli viimeisenä. Me oltiin viimeinen koirakko, joten kävin autolla vain pikaisesti palkkaamassa ja latasin uudet kissanruokapalkat. Seuraaminen paikalle oli ihan paskaa, mutta sivulla Kessi istui rauhassa ja varmana ja piti lähes koko ajan kontaktia. Maahan meni kohtuu suoraan ja pysyi asentoa muuttamassa ja vain pikaisesti sivuille vilkaisten koko 3min (ohjaaja piilossa kuten kuuluukin). Palatessa nousi napakasti ekalla käskyllä, mutta ei yrittänytkään ennakoida. HIENO!

Seuraaminen taluttimetta 7p - Olis mielestäni voinut rokottaa enemmänkin, sillä Kessi lähti haahuilemaan pariin otteeseen niin, että jouduin käskyttämään. Oliskohan tullut 4 vai 5 kertaa lisäkäskyjä. No, olihan se koko ajan siinä metrin säteellä. Tässä tulee mieleen näyttelyssä käyty keskustelu seuraamisesta ja kisaseuraamisen opettamisesta. Oikein vilkkaan kelpien omistaja oli opettanut koiraansa korjaamaan kontaktin/seuraamisen omatoimisesti ilman alusta aloittamista tai lisäkäskyjä. Siinäpä ajatusta. Liikkeen' seuraaminen tällä kertaa kuitenkin IHAN PASKA.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10p - No nyt nähtii hienoa seuraamista. Mentiin autosta ja palkasta poispäin... Tarviskohan ottaa jotain ärsykekontrollia tai jotain? Maahanmenoa en tietty nähnyt, mutta heti käskystä koira hävis näkökentästä. Odotti rauhassa kun kävin takana kääntymässä ja nousi heti sivulle ja vasta mun käskystä. HYVÄ.

Luoksetulo 8p - Jätössä piti varmistaa ennen jättöä, että niinku oikeastiko koira jää istumaan. Joo, jää. Kessi lähti kohti niin hyvällä vauhdilla, että päätin heti varmistaa pysäytystä kaksoiskäskyllä. Napakka käsimerkki ja top yhtä aikaa ja siihen jarras. Tais tehdä ylläristi elämänsä parhaan pysäytyksen. Loppupätkä nätisti ja melkein loppuun asti laukalla. Tais jäädä pikkasen vajaaksi perusasentoon, mutta ei pistemenetysten vertaa. Tuomari mainitsi erikseen, että hänen mielestään ihan loistava pysäytys. HIENO.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9p - En ole varma mistä piste meni. Seuraaminen ei ollut ihan yhtä hyvää, kuin maahanmenon yhteydessä. Eiku ai niin! Seuraaminen oli jees, kunnes koira otti tuomarin sanoin 'ihme hypyn eteenpäin'. Oli siis metrin mua edellä. Pysähtyi kuitenkin ihan nätisti ja loppu meni hyvin. Kessihän hypähti metrin, kun mun käsivarressa ollut numerokotelo (tmv) tipahti. Kannattaa laittaa koiranpuoleiseen käteen. Tuomari ei nähnyt sitä tipahdusta. HYVÄ.

Nouto 7p - Elämää huonompi heitto. Vino ja lyhyt. Olis pitänyt uusia, mutta liikkuri ei sanonut mitään niin ajattelin antaa olla. Vaikka olishan siitäkin pisteitä mennyt. Lisäksi Kessi rähähti kapulalle ihan reilusti. Ja luovutti vähän vinoon. Mutta vauhtia oli. Tuttu kentän laidalta kommentoi, että olipa hieno nouto. Niin minustakin enkä senkään takia halua puuttua tuohon ääneen. Meidän tasolla se ei haittaa. Enemmän harmittaa mun puutteellisesta heittotaidosta johtuva heitto... HIENO!

Kauko-ohjaus 5p - Olis mielestäni voinut rokottaa enemmänkin. Positiivista oli, että kaikki asennot tapahtui lopulta ja tekniikka pysyi hyvänä. Ei siis hiissannut persettään mihinkään suuntaan (joskus tekee istumaannousussa intopompautuksen). Alussa meni kivasti maahan ja jäi siihen nätisti. Mutta sitten ei meinannut nousta ylös ollenkaan. Käytin kolme käskyä ja käsimerkkiä vahvistin vielä sormia napsauttamalla. Sieltä se lopuksi hilas itsensä lähes istuvaan asentoon. Maahan meni hyvin, mutta tarvi toiseenkin istumaannousuun kaks käskyä. Maahan meni kuitenkin yhdellä ja vasta käskystä. Vaikka liikkuri piti tosi pitkiä taukoja. Etäisyys oli meidän treeneihin nähden äärirajoilla eikä tietenkään olla tehty koskaan pitkän sarjan lopussa ja vielä ilman palkkaa. Tästä voi tulla isompikin ongelma. Mutta hei, ei silti harmita läheskään niin paljon kuin seuraaminen. HUONO.

Estehyppy 9p - En tiedä mistä piste meni. Varmaan hitaasta istumisesta ja olisko taas ollut vähän puutteellinen perusasento. Hypyt oli laajoja ja ilmavia ja hyppy kantoi esteen takana kauas. Silti :) HIENO

Kokonaisvaikutus 9p - Tuomari tykkäs. En nyt muista mitä se sanoi meille.

Yhteensä siis 162p ja sijoituttiin 3./5. Ei hullummin. Ennen ei ole ollut noin huonoa seuraamista, tosin virallisissa kisoissa siitä saatettais riipasta enemmän. Silti vielä kahden vaiheilla ilmoittaisko jonnekin vai ei...

Kokonaishuomioita: Kessi ei sanottavammin reagoinut liikkurin käskytykseen. Joka liikkeestä Kessi palkkautui sosiaalisesti hyvin, paitsi että joka kerta se otti lähdöt auton suuntaan. Nöyrä koira tulee kuitenkin heti ekalla nätillä pyynnöllä takaspäin, joten ehkä tämä ei pistä niin rajusti silmään.

lauantai 9. toukokuuta 2015

'Ei tämä mikään näyttelytähti ole'

Harjavallan ryhmänäyttely 9.5.2015
Tuomari Suncica Lazic, Serbia

Paikka ja ajankohta ovat meille sopivia, koska mummola/anoppila on tuossa ihan nurkilla ja äitienpäivä vietetään anoppilassa kasvi- ja perunamaan kylvössä/istutuksessa. Kävin vaan välissä palelemassa näyttelyssä. Ja olikin kylmä. Olis saanut olla toppapuku päällä. Juoksin nätisti pinkit kumpparit jalassa kehässä. Koske tennarit ei pidä vettä. Tosiasiassa just silloin ei satanut, mutta nätti ja tasainen nurmikenttä oli vielä märkä enkä halunnut yhtään mahdollisuuksia lisäkylmyyteen (kuten märät jalat).

Patsastelin kehän laidalla ja selitin nöyränä muille, ettei se mun koira nyt mikään kaunis ole, vähän karvatonkin on just nyt. Ja kellertävähän se on aina. On sillä muutama sisarus muotovalia, muttei tää ole yhtä nätti. Melkein nolotti jälkikäteen ajateltuna. Pidin Kessin autossa lähes H-hetkeen asti. Kaukaa viisaana käytiin metsässä juoksemassa molempien jäsenet lämpimiksi ennen kuin tultiin kehän laidalle.

Kessihän esiintyi nätisti. Juoksuosuudet menivät tosi sievästi ja seisomiskohdissakin se lähes aina seisoi. Hampaiden katselussa lähti peruuttamaan, mutta sitä ennen yritti hyppiä tuomaria vasten, joten tuomarikin kyllä huomasi, ettei Kessi arka tai pelokas ole. Olin yllättynyt miten vähän tämä tuomari juoksutti koiria. Me taidettiin juosta vain yksilöarvostelussa edestakaisin ja yks ympyrä. Tosin kelpejä kokonaisuudessaan oli 10, joista avoimessa 2 (ja se toinen sai keltaisen nauhan eikä osallistunut kilpailuluokkaan). Mutta siinä ParasNarttu kehässäkään ei muistaakseni juostu kuin yksi kierros, jos sitäkään. Arvosteluun olin tosi tyytyväinen ja niitähän sieltä haetaan (sertien lisäksi). En edes yritä kääntää arvostelua, se on ehkä luotettavampi englanniksi.

Suhtautuminen tuomariin: rodunomainen lähestyttäessä

Arvostelu: Good Proportions. Typical head. Good expression. Good neck, top & underline. Good substance. Tailset & carriage correct. Correct position & angulation of the legs. Free movement.

AVO ERI, AVK1, PN2, SERT

Tällä kertaa tulos yllätti omistajan yläkanttiin, mutta ei me valiteta ;).

lauantai 2. toukokuuta 2015

Ruutuaikaa!

Päivitykset laahaa ja nyt täytyy ihan oikeasti miettiä ja kalenterista tarkistaa, etteikö me oikeasti olla oltu kuukauteen missään. No ei. Sitä parempi mennä edes joskus :)

Osallistuttiin TamSKin järjestämään Ruutuaikaa koulutukseen. Pääasiana nimensä mukaisesti ruutu. Kivat treenit, vaikkei me mitään ihan huimaa tehty. Kessi veti ensimmäisen kiekan rallia ympäriinsä niin, etten meinannut saada sitä kuriin. Kiva niin. Selvästi näki, että se oli innoissaan, kun pääsi tekemään jotain yhdessä. Eteläpuistossa tuli muuten kylmä!

Tehtiin kaksi kierrosta. Ensimmäisellä kierroksellä näytin, miten hienosti Kessi juoksee ruudun läpi alustalle. Siinä sattui olemaan vauhtia vähän ennakkoon ja sitten se harakkakin temppuili just silloin siellä ruudun takana. Joten eihän se alusta löytynyt... Kessi kuitenkin rynni ruudun läpi (kun se harakka oli kätevästi sijoittunut). Olisinkohan ollut pätevä ja muistuttanut alustaa heti tässä muutamalla toistolla... En muista varmaksi. Sen muistan, että kun kokeiltiin pysäyttää Kessi ruutuun, niin eihän se yrittänytkään... Vaikka vasta vuosi vai kaks sitten osas senkin! Joten siirrettiin alusta ruutuun ja saatiin sinne monta hyvää ja vauhdikasta toistoa.

Toisella kerralla taidettiin testailla erilaista palkkaa siten, että avustajat ruudun ulkopuolelta yritti heittään namin ruutuun. Kessi ei ihan tajunnut juttua, joten ei jääty kovin moneen toistoon kokeilemaan. Mikä samalla tuli testattua, niin Kessi ei välittänyt mitään ruudun ulkopuolella aika lähelläkin seisovista avustajista. Tämä saattoi muuten olla eka kerroksellakin ja toinen kierros pidettiin tosi lyhyenä...

Tehtiinköhän me kolmaskin kierros. Varmaan, koska muistan selvästi, että Kessin kans otettiin yks kierros niin, että otettiin ruutu alustalle, samaan suuntaan ilman alustaa ja taas alustalle. Siihen ekstrapalkka ja koira autoon. Jäi hyvä mieli kummallekin :)

Joka tapauksessa Kessillä on jo ihan hyvä käsitys ruudusta. Nyt pitäis jatkaa siihen, ettei aina näe ruudun rakentamista eikä alustan vientiä tai ettei alusta olis siellä ruudussa ihan joka kerta. Kaikki kulminoituu siihen, mihin aina ennenkin: pitäis ehtiä treenata.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Tokoklinikka

Päästiin tämän päivän kunniaksi Kati Selkämaan tokoklinikalle. Koska seuraaminen on meidän suurin ongelma ja sitä on näytetty kaikissa treeneissä niin valitsin tälle kertaa toisen liikkeen. Otettiin Kessin kans luoksetulon pysäytystä. Ihan siksikin, että olis joskus treeneissä kivaa ;).

Aluksi näytin peruuttaen, miten ollaan (mm.) tehty. Kessi teki ihan jees stoppeja. Kati poimi heti tietyn askelmäärän, jolloin Kessi olisi pysähtynyt joka tapauksessa. Eli jos teen näitä niin vaihtelua etäisyyksiin enemmän. Sitten tehtiin liikkeenomaisena ilman liikkeenohjausta. Aika hyvä. Istui nätisti lähdön. Lähti innokkaasti ja hyvällä vauhdilla. Aloitti pysäytyksen heti vaikkei ihan muutamassa askelessa pysähtynytkään. Seisoi nätisti paikoillaan ja lähti heti käskystä sivulle. Tuli sivulle suoraan ja loppuun asti hyvällä vauhdilla. Tästä oli hyvä jatkaa erilaisiin harjoitteisiin.

Aloitettiin heti lisäämällä takapalkka. Kessi odotti edelleen rauhassa ja lähti hyvin mua kohti, ei yrittänytkään kääntyä heti takapalkalle. Itse vain saisin vapauttaa nopeammin palkalle. Pari hyvää toistoa tästä, joista osa sivulle asti.

Tästä on jo sen verran aikaa, etten ihan tarkkaan muista missä järjestyksessä näitä tehtiinkään. Ei sen väliä. Kokeiltiin yhtenä harkkana mun ja avustajan välin juoksutusta. Pysäytin silloin tällöin ja otin osan loppuun asti mun luokse. En kuitenkaan sivulle. Huomasin itsekin, että kun aion pysäyttää niin olen neutraalistai ja kun aion ottaa loppuun asti niin alan kirittää aika aikaisin. Varmaan sama muissakin vastaavissa luoksetulon treeneissä. Kuten se tiettyyn kohtaan pysäytys... Variaatioita kehiin ja mielikuvitus käyttöön. Tässäkin sais päästää palkalle heti, aluksi jopa ennen kuin on oikeasti pysähtynyt.

Kati kertoi tekevänsä omalle koiralle palkkausta siten, että heti pysähtymiskäskystä (tai ainakin ihan siinä tuntumassa) avustaja heittää pallon maahan ihan koiran takana. Tätä vois kokeilla kun muistais joku kerta kun on avustaja käytössä.

Lopuksi otin ihan vähän seuraamista, siitä leikkiä palkaksi ja vapautus kissanruokapalkalle. Kylläpä jäi hyvä mieli :)

Ihan lopuksi otettiin paikallaolo. Koirat käskytettuun vuorotellen maahan kokeenomaisesti. Kykin vielä aidan takana piilossa. Kati kävi kiertämässä koirat pari kertaa kävellen ja teki juoksuspurtteja koirien edestä. Ja Kessi oli paikallaan rauhassa ja nätisti koko ajan. Paluu tehtiin koirien taakse ja käskytettiin vuorotellen ylös. Oikein hyvä kokonaisuus!

Muiden treeneistä jäi mieleen perusasentoharjoitus ja ohjatun noudon merkki. Perusasennossa heitettiin makupala milloin mihinkin suuntaan ja siitä heti takas sivulle. Mielellään ilman käskyä eli koiran pitäis innokkaasti ja nopeasti hakeutua sivulle. Merkissä harjoiteltiin merkin ja noudon erottelua. Esim ensin heitettiin noutokapula merkistä ohi ja lähetettiin koira merkille. Muutaman kerran sai käskyttää uudestaan, että tehtävä onnistui. Tästä sitten erilaisia variaatioita ja kylläpä joutui kokenutkin koira miettimään kovasti :)